AJATUKSIA TYÖELÄMÄSTÄ 2K23

 

Jaahas, nyt olisikin kalenteri tyhjänä - taas. Toki tässä on jo kolmen eri firman kanssa keskustelut sovittu seuraavasta peliliikkeestä, mutta silti nyt on ehkä hyvä hetki kirjoittaa päässä pyöriviä ajatuksia paperille ihan itseäni varten. Näihin on kiva sitten palata, kun ollaan seuraavassa projektissa kiinni.

Tein siis rahoitusneuvojan hommia (lainahakemuksia) toukokuun lopusta eiliseen asti Osuuspankilla. Siistiä sisätyötä, ja melko itsenäistä hommaa. Homma nyt kuitenkin päättyi eilen siihen, että irtisanomislaput lyötiin pöytään. Eikä siinä mitään, koeaika on nimenomaan sitä varten, että sekä työnantaja, ja työntekijä saavat molemmat arvioida sitä, onko kyseessä hyvä match työpaikan ja tekijän välillä. Kerkesin siis olla työssä 16 viikon ajan perehtymässä kokonaan uuteen hommaan. Lähtötaso oli se, että en tiennyt eroa euriborin ja eurojackpotin välillä. Tästä 16 viikosta olin ekat 3 viikkoa perehtymässä päivittäispankin asioihin Imatran konttorilla, ja 3 viikkoa pidin palkatonta kesälomaa. Eli lopulta varsinaista rahoituksen perehdytystä kerkesin jumppaamaan 10 viikon ajan. Mielestäni aika hiton lyhkäinen aika.

Tässä kohtaa osasin jo tehdä työtä itsenäisesti, luottokorttien myynti sujui kuin vettä vaan, ja kysyin apua juuri silloin kun oli tarvetta. Olen kuitenkin tottunut siihen, että oma-aloitteisuus on pitkälti juttu jota yrityksissä arvostetaan, eikä ihan joka välissä kannata olla äänessä mikkihiiri-kysymysten kanssa. Tämän lisäksi asiakaspalautteista saadut pisteet olivat tapissa - asiakkaat olivat todella tykänneet miun kanssa höpöttelystä. Oli jo kerrankin sellainen fiilis että ei vittu, kyllähän tästä hyvä tulee. 

Mutta kun ei niin ei, eilen kerkesin kaksi lainaneuvottelua aamulla pitämään, saamaan kehutkin siitä, miten hyvä kontakti asiakkaisiin on, ja lounaan jälkeen lasikopissa olikin taas enemmän porukkaa kuin padelkentällä keskimäärin. Nyt noi kaksi asiakasta joutuu ihmettelemään, että miksi laina-asialla ottaakin taas eri henkilö yhteyttä kuin se, kenen kanssa laina neuvoteltiin. Perustelut irtisanomiselle oli sanallisesti siinä, että tässä kohtaa perehdytystä muut ovat olleet yleensä substanssiosaamisen kanssa jo pidemmällä, ja ne ominaisuudet joissa loistin (myynti ja asiakaskontakti) eivät ole tämän työtehtävän kannalta niin olennaisia kuin muut ominaisuudet. 

No, ainakin tuolla on lähes järjestään rekrytoitu moniin tehtäviin (pl. kesätyöt) talon sisältä, ja on sanomattakin selvää, että se helpottaa melko paljon asioiden tekemistä, kun järjestelmät ovat entuudestaan tuttuja, finanssivalvonnan asettama säätely ei ole uusi asia, ja ylipäätään on totuttu aamulla vetämään kulmapaitaa päälle. Mutta koeaikapurku on koeaikapurku, ja eihän siihen mitään järkeviä perusteita edes tarvitse.

Pyysin vielä koko saagan päätteeksi päivän loppuun mennessä työtodistuksen, alkuperäisen työsopimuksen, sekä irtisanomisen syyt kirjallisena. No, eipä päivän loppuun mennessä sähköpostiin ollut tullut yhtään mitään. Mielestäni olisi ollut melko reilua, että asian suhteen oltaisiin suoraselkäisiä, ja jos syyt olisivat niin yksinkertaisia kuin annettiin ymmärtää, ei pitäisi olla mikään ongelma kirjoittaa vaikka ranskalaisilla viivoilla perustelut asap, ja laittaa ne (entisen) työntekijän sähköpostiin. Veikeää tästä tekee myös se, että viikko takaperin kerroin luottamuksella kroonisista sairauksistani (refluksitaudista ja IBS-oireista), ja olin myös tuolla viikolla kaksi päivää flunssan ja kuumeen takia sairaslomalla. Ja olivat muuten ainoat sairaslomapäivät koko työsuhteen aikana. Terveydelliset syyt eivät saa tietenkään työsuhteen purkamiseen vaikuttaa, mutta kyllä tuosta nyt väkisinkin jäi olo, että kaikki vaikuttaa kaikkeen, ja siellä päässä säikähdettiin sitä, että mitä jos tää kaveri jääkin vaikka pitkälle sairaslomalle.

Jonkinnäköiset irtisanomisen syyt tulen totta kai saamaan perästä päin, mutta ne ovat juridisesti laadittu siten, että työnantajan selusta on turvattu. Oikeita syitä en tule ikinä tietämään, se voi liittyä henkilökemiaan, sosiaalisen median käyttäytymiseen, tai vaikka siihen että tämä pärstä ei miellytä. Huvittavaa oli myös se, miten tilanteessa mukana ollut henkilö ohimennen huikkasi siitä, että siulla on hieno taito tuottaa sosiaaliseen mediaan sisältöä ja kirjoittaa. En tätä henkilöä kuitenkaan seuraa missään sosiaalisessa mediasa, eikä hän minua - hän siis vahingossa myönsi jollakin tasolla joko googlanneensa minua, tai jollain muulla tavalla seuraavansa minua sosiaalisessa mediassa. Sekään ei nyt lähtökohtaisesti ole kovin OK, ja työntekijöitähän ei saisi googlata etupeltoon, eikä sen saisi antaa vaikuttaa esimerkiksi palkkaamiseen.

Niin tai näin, valehtelisin jos väittäisin että ei vituta kuin pientä oravaa. Taas on perehdytty yhteen asiaan usean kuukauden ajan, opeteltu talon tavoille, ja tutustuttu uuteen yhteisöön. Ja käteen ei jäänyt voittavaa arpaa. Ajatuksena oli päästä isoon taloon sisälle, ja hakeutua itselle mielekkäimpien tehtävien pariin jollakin aikavälillä - olisi se sitten ollut varainhoidon, sijoittamisen, tai vaikka yrityspuolen parissa. Mutta sitä on nyt enää turha jahkailla, eiköhän tuon pankin isot ovet ole menneet pysyvästi allekirjoittaneelta kiinni. 

Mutta en ala itkemään työn perään, joka maksaa 2500 euroa kuukaudessa palkkaa, eikä lopulta halua minua täysin omana itsenäni töihin. Miulla on edelleen oikeassa taskussa kauppatieteiden maisterin paperit, kukkarossa noin 200 tonnia, ja silmittömän kova usko siihen, että kuin vain jaksan yrittää parhaani, ja tehdä hyviä asioita, myös miun osalta tää Via Dolorosa saadaan päätökseen. Jos 26 vuotias, englantia sujuvasti puhuva ekonomi ei saa töitä, en tiedä kuka saa.

Eilen tunti siitä, kun olin saanut kenkää, lähdin lahjoittamaan miulta ylimääräiseksi jäänyttä Monopolyä vähävaraiseen perheeseen, jonka isä kuoli liian nuorena syöpään. Kyllä siinä aika nopeasti muisti taas sen, että omat asiat on ihan saatanan hyvin, oli työpaikkaa tai ei. Nyt on ainakin aikaa reflektoida omaa tekemistä, hakea rauhassa uutta työtä, sekä olla maailman paras iskä mäyräkoiranpennulle.

Älä anna vastoinkäymisten lannistaa siuta, usko unelmiisi, ja puske läpi kaikesta siitä paskasta, mitä elämä siun eteen tuo. Tehdään töitä elääksemme, ei eletä tehdäksemme töitä. Mie uskon edelleen siihen, että jos haluaa poikkeuksellisen elämän, pitää tehdä poikkeuksellisia asioita. Ja sitä kohti mennään, hutera askel kerrallaan.

isolla sydämellä Atte, ex-pankkiiri </3