-mietteitä lappeen laitamilta-

maanantai 22. tammikuuta 2018

RAHA


Mietin pitkään ja hartaasti, kirjoitanko tätä tekstiä vai en. Syynä se, että olemme suomalaisina jotenkin tosi naiivia ja nihkeää kansaa rahasta puhuttaessa. Se on ikään kuin tabu. Aina vilkuillaan naapurin uudenkarheaa mersua, ja ollaan kateellisia siitä. Keksitään tekosyitä sille, miksi omassa pihassa komeilee Nissan Micra.

Itse olen kuitenkin käyttänyt paljon aikaa miettimällä sitä, miten raha toimii, mitä sillä saa, ja mihin summaan itse olisin tyytyväinen. Miksi varakkaat ihmiset ovat varakkaita, ja keskituloiset keskituloisia. Vihaan sitä, että nykysuomessa tilanne on se, että palkoista tai töistä ei hiiskuta, ja kaikki on ikään kuin salaista. Johtajat tienaavat liikaa, oma palkka ei ikinä riitä, ja vainotaan sitä, kuka on oman kaupungin varakkain, ja keksitään tekosyitä sille, miksi oma varallisuus ei riitä.

Esitän heti kärkeen melko provosoivan väitteen - Kenestä tahansa meistä voi päättäessään tulla miljonääri. Myös sinusta, joka tätä luet. Ja ei, sillä ei ole väliä, mitä työtä teet. Absurdi väite, eikö vain? Eihän miljonäärejä voi olla kuin ne, ketkä voittavat lotossa tai ketkä ovat syntyneet kultalusikka syvällä ahterissaan? Ei se niin mene.

Säännöllisellä kuukausisäästämisellä voi saada kasaan merkittäviä summia. Kokeile vaikkapa Nordnetin tarjoamaa laskuria, joka laskee, paljonko säästät tietyllä kuukausisummalla vaikkapa 20 vuoden aikana. Passiivisten indeksirahastojen kuukausituotto saa aikaan korkoa korolle-ilmiön.

https://www.nordnet.fi/campaign/sijoita-saastosi.html?gclid=Cj0KCQiAtJbTBRDkARIsAIA0a5NknvuuXP_PGc-TBu4qWkdveMDkuRysH5RGyAVkgQkzwiWoLo1nGnwaAnJfEALw_wcB&ef_id=WmZAqgAAARuKpTTn:20180122195106:s

Se on ihan puhdasta matematiikkaa. Siitä huolimatta koemme, että eläminen tässä ja nyt on tärkeämpää, kuin vaurastuminen. Olemne kuitenkin ihmisiä, ja yleensä aliarvioimne summat, jota erilaisiin ostoksiin käytämme. Kahden sadan euron kenkäpari voidaan järkeillä sillä, että ”ei se ole kuin X tuntia töitä, se on sen arvoista”. Reagoimme kuitenkin aina ensin tunteella järjen sijaan, ja heräteostoksetkaan eivät ole sattumaa.

Myytti on myös se, että tienaamme liian vähän. Se ei todellakaan pidä paikkaansa. Me suonalaiset kuulumme maailman varakkaimpiin ihmisiin, ja esimerkiksi 2000 kuukausipalkka on enemmän kuin tarpeeksi kattamaan tarpeelliset menot, huvittelemaan, ja laittamaan vielä rahaa säästöön. Olemme kuitenkin suurkuluttajia, ja nälkä kasvaa syödessä. Ostamme jatkuvasti itsellemme enemmän tavaraa, ja lopulta tarvitsemme tavaroillmme enemmän tilaa. Vaikka palkka nousee kokemuksen myötä, niin nousee kulutuskin. Isompi asunto on kalliimpi ylläpitää, usein samalla tulee hankittua uutta venettä, mökkiä, ja niin edespäin. Vaikkei edes rahaa olisi. Nykypäivän joustoluotot, rahoitussuunnitelmat, ja osamaksut ylipäätään mahdollistavat meidän ylitsepursuavan elintason. Elämme siis maailmassa, jossa lähes kaikki materia on yhden klikkauksen päässä. Ja jokainen näistä päätöksistä vie meitä kauemmaksi ja kauemmaksi varallisuudesta, jonka kulissia koitamme materialla ylläpitää. Luulemme olevamme onnellisimpia kaiken sen krääsän keskellä, jonka olemme velaksi hankkineet. Seinä tulee kuitenkin vastaan ja olemme onnettomampia ja stressaantuneempia, vaikka materiaa onkin ympärillä.

Eikö olisi paljon kivempaa elää tilanteessa, jossa olet täysin omavarainen, teet ostokset käteisellä, ja samalla saat lisää rahaa tekemättä yhtään mitään? Niin minustakin, ja siksi nostetaan kissa pöydälle - oikein kunnon Karvinen tällä kertaa.

Sen sijaan, että joku menisi lukemaan verotietoni vaikkapa viime vuodelta, säästän sinut vaivalta, ja kerron tasan tarkkaan, miten minulla menee. Eli siis:

Työkseni teen myyntityötä noin kolmatta vuotta Elisan leivissä. Välillä raskasta, välillä kevyempää työtä, mutta suuri syy tähän hommaan on provisiopalkka. Tavallisen kuukauden aikana, kun käyn koulussa, teen noin 50 tuntia myyntityötä. Palkka koostuu TES:in mukaisesta tuntipalkasta, eli 11,44 euroa per tehty työtunti + myyntibonuksista. Puolen vuoden välein järjestelmä laskee KTA:n, eli keskimääräisen tuntiansion, joka on minulla noin 40 euroa tunnissa. Joskus enemmän, joskus vähemmän, mutta yleensä, palkkani kuukauden ajalta on noin 2000 euroa, suuntaan tai toiseen. Antti Tuiskun mainitsemien tellien lellien ja puurojen ja vellien jälkeen tilille kilahtaa noin 1600-1700 euroa.

Tuosta 1700 eurosta maksan kuukausittain pakolliset menot, jotka koostuvat seuraavasti:

Vuokra: 423,50€/kk
Bussikortti: 53,50€/kk
Ruoka: 125€/kk
Kouluruoka ja työruoka n. 90€/kk
Sähkölasku: n. 10€/kk
Puhelinlasku: 11€/kk
Netflix: 4,50€/kk
Ruutu+: 18€/kk
Nettiyhteys:10€/kk
Junamatkat (LPR/TKI): 80€/kk
Salikortti: 20€/kk
_______________
= 845,50€

Näistäkin summista täysin pakollisten menojen osuus on paljon pienempi, kuin mitä yllä näkyvä summa antaa ymmärtää. Töihin voisin laittaa ruuat aina itse, ja syödä vähemmän ulkona, Netflix ja Ruutu+ eivät ole mitenkään pakollisia. Lappeenrannassakin käyn melko usein, ja vielä junalla, mutta nämä ovat niitä kuukausittaisia kuluja, joihin olen antanut itselleni luvan. Säästää voi, ilman että elää makaronilla ja näkkileivällä, ja ainakin tässä vaiheessa olen täysin sinut asian kanssa.

Vaikka matematiikkaa vihaankin, tehdäänpä yksinkertainen laskutoimitus:
1700€ - 845,50€ = 854,50€

Eli näiden yllämainittujen pakollisten menojen jälkeen minulle jää tassuun aika lailla saman verran ylimääräistä, kuin mitä pakollisiin menoihin menee. Jos olisin vain kotona neljän seinän sisällä, unohtaen ulkona syömiset, shoppailut ja lätkämatsit, voisin toki laittaa koko summan säästöön. Olen kuitenkin ihminen (kuten varmaan sinäkin), ja ylimääräistä rahaa haluan käyttää muuhunkin, kuin säästämiseen ja sijoittamiseen. Kuukausittainen säästösumma, jonka sijoitan osakkeisiin, rahastoihin, ja kryptovaluuttoihin, on noin 400 euroa kuukaudessa. Ei kuulosta mitenkään paljolta, mutta pelkästään vuoden aikana, tällä summalla kertyy 4800 euroa. Ja tämä laskelma on siis ainoastaan kuukausilta, jolloin teen töitä osa-aikaisesti. Jos teen töitä tuplasti, palkkakin on yleensä suurin piirtein tuplaten sen, mitä se noilla tunneilla on.

Saan siis jäljelle jäävän 454 euroa käyttää juuri niin, kuin itse haluan. Ja niin teenkin! Jos haluan shoppailla, shoppailen, jos haluan ulos syömään - menen. Ei sen tarvitse olla niin vakavaa!

Käydäänpä heittämässä tämä summa tuonne edellämainittuun Nordnetin säästölaskuriin. Laitetaan aloitustalletuksen summaksi 0 euroa, ja lasketaan kohtuullinen, viiden prosentin vuotuinen tuotto-odotus summalle, ja katsotaan mitä tapahtuu. Viiden vuoden päästä (jolloin olisin kaksikymmentäkuusivuotias), summa olisi jo 27 316€.  Melkein kolmekymmentätuhatta euroa.

Toki tähän pätee tietyt säännöt, jotka itselle pitää asettaa. Rahaa, jonka sijoituksiin laittaa, ei ole lupa ottaa pois. Tämä raha on tallessa syystä, ja tämä raha on sellaista, joka tekee töitä puolestasi jatkossa. Ajattele vaikka, että tämä raha on ensimmäinen alaisesi, joka tekee töitä sinulle. Siitä on pähkinänkuoressa kyse.

Toinen elintärkeä neuvo on se, että maksa pakolliset menot heti, kun palkan saat. Tee sama säästöön siirrettävälle summalle. Älä luo itsellesi illuusiota siitä, että rahaa on enemmän, kuin mitä sitä todellisuudessa on. Vaikka on kivaa nähdä isompi numero käyttötilillä, ei sillä ole käytännössä mitään iloa. Paljon enemmän iloa on siitä tuhansien eurojen potista, jonka saat tulevaisuudessa naureskellen nostaa pois.

Tietenkään elämässä kaikki ei mene niinkuin suunnittelee, ja itse olen kokenut hyväksi sen, että pidän osan säästöistä suoraan rinnakkaistilillä, ikään kuin pahan päivän varalle. Silloin ei joudu siihen tilanteeseen, että joutuu myymään osakkeita ennenaikaisesti pois, tappiolla, tai ennen kurssin pitkäaikaista nousua. Ja mistä tämän olen oppinut - kantapään kautta. Olen onnellinen siitä, että olen tehnyt nämä virheet nuorena, ilman suurempia tappioita, kuitenkin siten, että olen niistä oppinut. Kaksi esimerkkiä, joista ensimmäinen osakemarkkinoilla.

Ostin pari vuotta sitten Applen osaketta kurssihintaan 90 dollaria per osake, ja olin asettanut itselleni tavoitteeksi 130 dollaria. Kurssi nousi 135 dollariin, ja myin kaikki osakkeeni pois. Sain sijoituksesta hyvän tuoton, mutta nykyään Apple maksaa 176 dollaria per osake. Sain siis ainoastaan 40 prosentin tuoton, sen sijaan, että olisin saanut lähes 100 prosentin tuoton sillä, että olisin malttanut vuoden pidempään. Mutta niin kuin sanottu, näistä sitä parhaiten oppiin.

Toinen esimerkki löytyy viime syksyltä ja kryptovaluuttojen parista. Ostin parilla sadalla dollarilla Bitcoinia kurssihintaan 4000 dollaria. Kurssin ailahtelu aiheutti lähinnä päänvaivaa, ja nostin muistaakseni 250 dollarin summalla rahani pois, ja palasin täysin osakkeiden pariin. Jos olisin pitänyt nuo pikkurahat Bitcoinissa kiinni, ja olisin myynyt ne esimerkiksi viime syksyn huippuhinnassa pois, olisin saanut noin 1000 dollaria sijoituksestani - viisinkertaisen tuoton! Mutta itseäni alleviivaten, olemme vain ihmisiä, ja reagoimme tunteella, emme järjellä. Niin osakemarkkinoilla, kuin kryptovaluutoissakin, maltti on valttia.

Ja tokikin olen vasta aloittelija, osakesalkussani on noin 7500 euron edestä osakkeita, ja kryptovaluuttaa 1000 euron edestä. Käyttötilini näyttää 350 euroa, ja hätävaroja löytyy 500 euron verran. Summa on pieni, mutta suunta on oikea. Haluan vain puhua asioista niinkuin ne omalla kohdallani ovat. Ja toivon, että tämä jonkinlaisia ajatuksia herättää.

Ja ymmärrän, että elämme erilaisissa elämäntilanteissa. Pakolliset menomme riippuvat paljon elämäntilanteistamme. Puhun vain suoraan omasta tilanteestani, ja miten rahaani käytän. Toki jos on perheellinen, joutuu maksamaan useamman ihmisen elämisen. Palkkamme ovat erilaisia, mutta on oikeasti hyvä harjoitus katsoa oma tiliotteensa läpi vaikka parin kuukauden ajalta, ja katsoa, mihin rahat oikeasti menevät. Itse ainakin yllätyin, kun sen ensimmäisen kerran tein. Numerot eivät valehtele, ja osaat muokata omaa kulutuskäyttäytymistäsi oikeaan suuntaan.

Tämä oli pitkä pakina, mutta ehkä sain sanottavani sanottua. Mitä nuorempana säästämisen ja sijoittamisen aloittaa, sen parempi! Pistetään yhdessä paremmat pullat uuniin tälle vuodelle ja hoidetaan raha-asiat kuntoon!

Atte

maanantai 15. tammikuuta 2018

KRITIIKKI

Meille suomalaisille on ominaista se, että kaikkea kritisoidaan. Olemme kateellista kansaa. On jotenkin niin paljon helpompaa sanoa jotakin negatiivista, kuin positiivista. Oli kyse sitten urheiluselostajan sekoilusta nimien kanssa, tai toimittajan väärästä sanavalinnasta lehtijutussa. Ja heti kärkeen nostan käteni pystyyn virheen merkiksi - toki teen itse ihan samaa.

Olen huomannut sen, että pienempänä oli tosi, tosi vaikeaa ottaa vastaan kritiikkiä. Luonnollinen reaktio oli suutahtaa, ja alkaa syyttämään kaikkea muuta, kuin itseään. Iän myötä on kuitenkin avannut silmät sille, että kritiikki on oikeasti aivan mahtava asia. Ajatellaanhan nyt.

Jos olet vaikka sadan metrin kilpajuoksija, ja tavoitteesi on juosta satasen sileä niin nopeasti, kuin vain suinkin mahdollista. Jonakin päivänä valmentajasi huomauttaa siitä, että tekniikassasi olisi hiomista. Mitä tapahtuu, jos et ota opiksesi virheestäsi, jonka huomaamattasi teet? Et kehity. Sen sijaan se, että kuuntelet kritiikin, nöyrryt sen edessä, ja teet asiat jatkossa paremmin - opit ja kehityt.

Sama pätee muuhunkin. Meistä ei varmaan kukaan osaisi edes kertotaulua, jos olisimme pienestä pitäen inttäneet opettajille, että heidän vastauksensa on väärin. Sama tulee muistaa myös työelämässä ja opinnoissa. Välillä kritiikki on suoraa, ja melko kärkästä, mutta pääosin kritisoidaan aiheesta. Omallakin alalla kritiikki tulee yleensä asiakkaan kautta - ei suoraan, mutta vielä ikävämmällä tavalla. Tietenkään kaikkea ei voi miellyttää, mutta kukaan meistä ei varmaan pidä siitä, että kuulet pomoltasi, että asiakas ei ollut tyytyväinen. Sitten joudutaan nolona ottamaan uudestaan yhteyttä, ja selvittämään asiat kuntoon.

Uskon kuitenkin siihen, että kritiikki ja virheet ovat nimenomaan se polttoaine, jota elämän moottoritiellä tarvitaan. Mitä enemmän nuorena tekee virheitä, sen parempi. Ainakaan niitä samoja virheitä ei tarvitse sitten myöhemmin elämässä toistaa, ja ainakin jollakin tavalla tiedät olevasi parempi, valmiimpi, ja kokeneempi ihminen - niin työelämässä, kuin ihmisenä yleensä.

Samaahan meille lukiossa toitotettiin. Kyseenalaista kaikki, mitä luet ja opit. Niin omat, kuin opettajien, kuin kanssaopiskelijoidenkin näkemykset. Sen sijaan turha kritiikki on yhtä merkityksellistä kuin tulppa veneessä, jossa ei ole pohjaa.

Siitä pyrin pääsemään eroon. Onhan se jollain tapaa "kivaa" huomautella ihmisten virheistä, varsinkin anonyymisti tai nimimerkin takaa, mutta mitä sillä loppupeleissä saavuttaa? Ei yhtään mitään. Senkin ajan voisit käyttää siihen, että teet itsestäsi paremman version, niin ainakin suunta olisi oikea. Parasta on kritisoida itseään. Miettiä, että miten minä tekisin asiat jatkossa paremmin? Mihin olen tyytyväinen itsessäni, ja mihin en. Mikä minulle on OIKEASTI elämässä tärkeää, ja mikä on toissijaista. En väitä, että kaikki ajattelisivat samalla tavalla, mutta ei tarvitsekaan. Itse vain pyrin siihen, että olisin päivä päivältä, ja viikko viikolta menossa tavalla tai toisella eteenpäin, kaikilla elämän osa-alueilla. Se saa sen raskaankin maanantaiaamun alkamaan paljon paremmin.

Kritisoi ja kestä se myös itse!

Atte

perjantai 5. tammikuuta 2018

LOMAILU


Terve, ja heipähei. Taas on tovi vierähtänyt. Istun parhaillani Valtion Rautateiden hellässä huomassa, ja olen menossa kotiin. Miten menee? No hyvin, erittäin hyvin. Joulu ja uusivuosi oli perinteiden tahdittama, rauhallinen, ja yksinkertainen setti, alusta loppuun. Oli kiva olla pitkä siivu Lappeessa, ja viettää pitkästä aikaa ihan kunnollista lomaa.

Lomalla on ollut hyvää aikaa ajatella asioita puolin ja toisin. On sellainen tosi valmis, ja odottavainen olo tästä vuodesta. Tuntuu siltä, että opiskelut rullaa, työnteko on mielekästä, ja ympärillä on muutenkin tosi siistejä tyyppejä. Mutta mitä viime vuosi toi sitten oikein tullessaan?

Jos olet aikaisempia, viime vuoden tekstejä lukenut, tiedät varmasti, että se oli minulle todella suuri vuosi. Varmasti yhtä merkittävä vuosi kuin esimerkiksi 2013, jolloin lähdin vaihtoon. Siitäkin on jo pitkä tovi. Viime vuosi oli yhtä vuoristorataa. Oli tosi hyviä hetkiä, ja oli tosi vaikeita hetkiä. Välillä oltiin tosi hukassa, välillä tosi raiteilla - ja toki kaikkea siltä väliltä. Viime vuosi opetti paljon. Ehkä sitä on jo vähän naiivimpi sen suhteen, mikä itselle on elämässä tärkeintä - ympärillä olevat ihmiset.

Ympäröivät ihmiset ovat juuri se tukiverkko, ketä ilman et ole yhtään mitään. Valehtelet itsellesi jos väität muuta. Meistä tulee juuri sellaisia, kuin lähimmät ihmisemme ovat - enemmän tai vähemmän. Siksi on elintärkeää pitää heidät lähellä, niin hyvinä, kuin huonoinakin hetkinä. En tiedä, olenko kokenut koskaan koulunkäynnistä niin suurta stressiä kuin kuluneena syksynä, mutta jälkeenpäin ajateltuna, se on vain ja ainoastaan hyvä asia. Stressi on vain indikaattori sille, että keskitymme asiaan, ja haluamme sen sujuvan hyvin. Se ei siis ole vain huono asia. Konekiväärikin on täysin harmiton itsessään, vaikka sillä pahaa saakin aikaiseksi.

Tähän väliin vaaditaan kappalejako, en halua tekstistä liian tasapaksua ja kliseistä. Mitä uuteen vuoteen tuleen, en usko, että tämä vuosi on niin hektinen kuin edeltävä. Tiedän jo nyt, että asun vuodenkin päästä samassa kaupungissa, ja ympärilläni tulee olemaan hyviä ihmisiä. Koulua on nyt vuoden verran takanapäin, enkä voi sanoa, että koulutus itsessään on ollut valtaisan suuri, tai merkittävä asia. Sen sijaan ihmiset, joita on opintojen aikana kohdannut - sillä on valtava vaikutus.

Korkeakoulussa opiskelussa parasta on se, että ihmisiä on laidasta laitaan. Nuorempaa, vanhempaa, perheenäitiä, kotona asuvaa, yrittäjää, myyjää, työntekijää, sijoittajaa... Lista on loputon. Nautin siitä, kun saa kuunnella erilaisten ihmisten erilaisia ajatuksia. Yläkouluista ja lukioista tuttu ikäluokan mukainen lokerointi on vain kaukainen ajatus menneisyydestä, ja nyt tapaa koulussakin ihmisiä erilaisista elämäntilanteista. Verkostoituminen ei ole sitä, että brainstormataan yhdessä miljoonaideoita ja startup-yrityksiä, ehei. Se on sitä, että kerrot, ja kuuntelet. Tärkein taito, mitä elämässä tarvitsee. Samaa tarvitsen myyntityössä. Ja nyt jälkiviisaana (ja kenkää saaneena), voin sanoa olevani paljon parempi, ja nöyrempi myyjä, kuin aikaisemmin.

Lomalla sen parhaiten huomasi. Ajatukset rullaavat laidasta laitaan, ja jatkuvasti kyseenalaistaa omaa tekemistään, ja miettii, miten asiat voisi tehdä paremmin. Oli kyse sitten opiskelusta, työnteosta, parisuhteesta, tai kaverisuhteista. Kaikkeen osaa suhtautua taas hiukan fiksummin ja kypsemmällä asenteella. En vieläkään koe olevani aikuinen, mutta ehkä ajattelen, että osaan jo ajatella kuin aikuinen. Ainakin tiettyyn pisteeseen asti.

En tehnyt tänä vuonna uudenvuodenlupauksia. Eräs tuttuni  tiivisti asian melko ytimekkäästi - sen sijaan, että lupailisi sitä sun toista, keskittyy vain olemaan paras versio itsestään. Ainakaan sitten ei voi sanoa, ettei ole yrittänyt. Minä aion yrittää, toivottavasti sinäkin.

Tähän on hyvä päättää puolen vuoden mediahiljaisuus, toivotan juuri SINULLE elämäsi parasta vuotta, vuotta 2018.

Hellurei ja hellät tunteet!

Atte

lauantai 29. heinäkuuta 2017

ASENNE


Huomenta, pitkästä aikaa. Kesää on menty jo hyvän aikaa, eikä kauheasti ole tullut kirjoiteltua, heitetään kuulumiset ihan kärkeen. Mitä sitä on ylipäätään tehty.

Huhtikuun lopuilla oli isoin projekti muuttaa uuteen kämppään, pois opiskelija-asunnosta Tikkurilan sydämeen. Sitä tavaran määrää, onneksi oli kaverit apuna. Kolmisen päivää siinä alusta loppuun meni, mutta lopputulos on kyllä mieleinen. Samoihin aikoihin loppui ensimmäinen puolikas liiketalouden opinnoista. Ideana oli tehdä töitä, töitä, ja lisää töitä, saada säästöjä lisää kerrytettyä, kunhan ulkomaanreissu on ensiksi heitetty.

Kuutisen viikkoa reissun jälkeen jatkoin vielä ständihommia, mutta veri alkoi vetämään kotiin. Kuulostaa hullulta, että joku haluaisi vapaaehtoisesti takaisin puhelinmyyntiin, mutta siihen päätökseen lopulta päädyin. Nyt pari viikkoa takana, enkä kadu yhtään. Tuntuu hyvältä tehdä taas sitä, mitä rakastaa. Alkuvaikeuksien jälkeen tietää, että teki oikean päätöksen. Yksinkertaisuudessaan halu olla paras siinä, mitä tekee, on suuri voima joka ajaa päivittäin eteenpäin.

Siitä aasinsiltana se, että yksi parhaista ystävistäni ylennettiin kesän lopulla firman sisällä ylöspäin. En muista, milloin olisin viimeeksi ollut jonkun muun puolesta niin ylpeä ja onnellinen, mutta sillä hetkellä olin, ja olen edelleen. On mahtavaa nähdä, kun kova työ ja päättäväisyys tuottaa tulosta. Jos tätä luet, vielä kerran onnea, olet sen ansainnut.

Mutta asia mistä haluan tänään puhua, on asenne. Aina sitä muistuu mieleen vain uudestaan ja uudestaan se, missä on ero onnistumisen ja epäonnistumisen välillä - asenteessa. Loppupeleissä se, mitä arvosanoja koulussa saat, kuinka pitkälle olet valmis menemään, ja kuinka kehität itseäsi, on vain ja ainoastaan korvien välissä. Toki voidaan sanoa että joku on lahjakas, ja on "syntynyt" johonkin, on totta vain teoriassa.

Elämme maassa, jossa KAIKILLA on yhdenvertainen mahdollisuus menestyä. Kaikilla on oikeus ilmaiseen koulutukseen, eikä raha ratkaise sitä, mihin päädyt. Se tässä on niin hienoa. Miksemme siis ottaisi siitä kaikkea irti. Toki meillä kaikilla on eri arvot ja tavoitteet.

Joku haluaa lukea itsensä lääkäriksi, toinen haluaa kropan kuin veistoksella. Vaikka ihmisinä he ovatkin yleensä aivan erilaisia, loppupeleissä ajatusmaailma on tismalleen sama. Kun ihminen päättää jotakin, hän yleensä saavuttaa sen. Oli se sitten vuodessa, kahdessa, tai kymmenessä.

Ihailtavaa tässä esimerkissä on se ajatusmalli päättää  jotakin, ja kynsin hampain pitää siitä kiinni. Matka on usein kivinen, siinä on mutkia, ja vastoinkäymisiä. Siksi on väärin katsoa ulkoapäin ihmistä, joka on tietyssä pisteessä, selitellen, että hän on vain lahjakas tai omaa hyvät geenit.

Näin se ei ole. Meissä kaikissa on valtavasti potentiaalia, ja meidän tehtävämme on ottaa se käyttöön. JOKAINEN on hyvä, ellei erinomainen jossakin, miksi jättäisimme sen hyödyntämättä? Aivan sama oletko hyvä lakaisemaan lattioita, laittamaan ruokaa, laskemaan potenssilaskuja - sillä ei ole väliä. Ota siitä ilo irti. Ei ole montaa palkitsevampaa tunnetta kuin olla jossakin todella hyvä. Se kantaa pitkälle.

Pysähdy hetkeksi, ja mieti elämässäsi olevia ihmisiä. Kuka on se henkilö, ketä katsot ylöspäin, ja pidät menestyneenä? Se voi olla vaikka oma isäsi, joka on mahdollistanut sinulle hyvän lapsuuden. Ehkä se on ala-asteen opettaja, joka uskoi sinuun, kun kukaan muu ei uskonut. Poliitikko, joka sanoo asioita, joita kukaan muu ei uskalla. Ystävä, joka pitää aina puoliasi, ja uskoo sinuun. Nyt mieti, miksi häntä ihannoit? Aivan. Siksi, että hän on paras juuri siinä, mitä hän tekee.

Mikä estää sinua, minua, tai ketään olemasta paras siinä, mitä haluamme olla. Ne päivittäiset valinnat, motivaatio ja asenne, se nälkä joka saa menemään läpi kiven ja kannon tullakseen parhaaksi.
Itse ainakin haluan olla paras mahdollinen versio itsestäni, ja mielestäni meidän kaikkien pitäisi.
Olen nyt 20, enkä halua 20 vuoden päästä katsoa itseäni peiliin ja sanoa, että OLISI pitänyt yrittää kovemmin, olisi pitänyt avata suuni, olisi pitänyt sitä ja tätä. Ei, haluan onnistua, ja sanoa, että tein tämän itse, omalla tavallani. Ei ole sattumaa, että me olemme täällä, elämässä tätä elämää, joten otetaan siitä kaikki irti.

Hyvää sunnuntaipäivää kaikille!

tiistai 11. huhtikuuta 2017

KASVAMINEN



Pidän itseäni melko itsevarmana ihmisenä. Tunnistan vahvuuteni ja heikkouteni, ja pyrin elämään niiden kanssa, samalla toki myös itseäni kehittäen. Koskaan ei voi kuitenkaan olla täysin valmis. Olemme kaikki omalla tavallamme aihioita, enemmän tai vähemmän. Oli kyse sitten ulkonäöstä, taidoista, tiedosta, tai yleisestä asemasta yhteiskunnassa. 

2013, ennen vaihtovuotta
Asia ei kuitenkaan ole aina ollut näin. Muistan, miten ala-asteikäisenä olin hyvin epävarma siitä, että mikä tai kuka ylipäätään olen, ja mitä haluan olla. En tiedä, olenko tätä aiemmin maininnut, mutta olin pienempänä koulukiusattu, nimenomaan ala-asteella. Ja ei, en hae tällä myötätuntoa tai muutakaan hössötystä, sillä se on osasyy siihen, missä ja mitä olen nyt. Osalle kiusaaminen on kamala, traumaattinen kokemus, josta jää ikuiset arvet, mutta itselleni se ei sitä aivan ollut. 

Olen aina vängännyt vastaan, oli kyse sitten nukkumaanmenoajasta, karkkipäivästä, tai mistä tahansa. Samaa se oli myös silloin, kun minua kiusattiin. Laitoin parhaani mukaan kampoihin, ja se loppui melko nopeasti. Siitä se itsevarmuuden siemen mitä luultavimmin alkoi kasvamaan vähä vähältä. Tiesin jo silloin, että mitään pahaa ei tapahdu, vaan aina koittaa uusi, parempi huominen - vaikka kuinka kamala päivä olisi ollut takana.

Hyvät ystävät, urheilu ja tervejärkinen perhe olivat kaikki tärkeitä palasia jo tässä vaiheessa, ja ovat edelleen. Yksin tässä maailmassa ei pärjää, olit sitten kuka tahansa.

Vielä tämänkin jälkeen, yläasteen tienoilla olin kuitenkin vielä aivan hukassa. En osannut sanoa, miksi haluan isona, millaiset arvot minulla oli, ja missä näkisin itseni vaikka viiden vuoden päästä. Parasta oli urheilu sen kaikissa eri muodoissa, kavereiden kanssa hengailu ja tytöille tekstailu ja pieni, ujo sosiaalinen kanssakäyminen.

Yhden asian jo tässä kohtaa tiesin - haluan edelleen päästä vaihto-oppilaaksi Kanadaan, tai USA:han. Se oli haave, jonka halusin päästä toteuttamaan ennemmin tai myöhemmin. Muusta en oikein vielä tiennyt.

Pikakelaus yläasteen loppuun, rippikouluun ja mopoikään. Viihdyin parhaiten kavereiden seurassa, ja kotona kävin suurin piirtein kääntymässä - syömässä ja nukkumassa. Kavereita oli niin lapsuudesta, yläasteelta, rippikoulusta ja koripallosta. Tuntui, ettei kellossa ole tarpeeksi tunteja kaikkien kavereiden näkemiseen. Uskoin itseeni tässä kohtaa valtavasti, mutten oikein osannut kohdistaa sitä mihinkään järkevään. Näinä vuosina haaveilin myös urheilutoimittajan urasta, ja aloin kirjoitella urheiluaiheisia juttuja ja vedonlyöntivihjeitä ihka ensimmäiseen blogiini.

Seuraavaksi edessä oli lukio, ja kaikki muuttui. Ala- ja yläasteella olin aina ollut hyvä koulussa, ja pienelläkin lukemisella sain lähes aineesta kuin aineesta kiitettäviä. Lukio oli kuitenkin aivan eri maailma. Tajusin, ettei täällä pelkkä läpsyttely riitä, vaan olisi oikeasti panostettava, että pääsisi edes lähelle niitä numeroita, joita on tottunut saamaan. Isosiskon käydessä samaa koulua, vanhempien oli helppo vertailla numeroitani niihin, joita Isa oli saanut. Kun tulos ei ollutkaan ihan yhtä tasaista, turhauduin. Koin riittämättömyyden tunnetta, eikä koulu enää maistunut oikein miltään. Numerot olivat mitä olivat, mitä tahansa hylätyn ja kahdeksikon väliltä. Mielessä pyöri lähinnä vaihtoon lähteminen, ja päätin heti samana syksynä hakea Rotaryn kautta.

Tiesin, että Rotary valitsee yleensä yhden tai maksimissaan kaksi oppilasta, joita tulevalle vuodelle suostuu sponsoroimaan. En oikein jaksanut uskoa, että näissä vaaleissa mitään riemuvoittoa tulee tapahtumaan. Mutta pessimisti ei pety, ja hakupaperit olivat kuitenkin isommille herroille lähetetty.

Pari kuukautta kului, ja sain kutsun haastatteluun. Saavuin paikalle, ja meitä oli yhteensä neljä lukiolaista, kenen välillä valinta tultaisiin tekemään. Tajusin saman tien, että mitään rahkeita ei tule olemaan. Kaikki muut olivat luokkansa priimuksia, ja tiesin, että tämä on sama kuin lähtisi mopolla moottoritielle.

Olin kolmantena haastatteluvuorossa, ja tiesin, että on turha lähteä kertomaan saavutuksiaan, sillä niitä ei tässä kohtaa edes ole. Sanoin haastattelijalle suoraan, että ainoa syy, miksi haluan lähteä vaihtoon on se, että tämä on ollut ainoa haaveeni kahdeksanvuotiaasta pojanklopista asti. Ja ei, en ole paras mahdollinen kandidaatti, en paras oppilas, enkä myöskään parasluonteisin ihminen tästä joukosta. Turhaudun helposti, ja olen vielä nuori. Mutta en haaveile mistään muusta kuin tästä, ja haluan itsenäistyä ja kasvaa. 

Melko mitäänsanomattomilla fiiliksillä lähdin kotia kohti, ja tiesin, että on turha elätellä toivoa vaihtovuodesta, vaan löytää ne virikkeet täältä käsin.

Viikkoa myöhemmin, sain kuitenkin puhelinsoiton, jossa kerrottiin että minut on valittu. En pysty edes sanoin kuvailla sitä tunnetta, joka tuolla hetkellä vallitsi pääni sisällä. Tunsin saavuttaneeni jo nyt jotakin, johon monella ei tule ikinä olemaan pienintäkään mahdollisuutta. Ja sillä hetkellä, jotakin muuttui. Tunsin olevani elossa, ja muistin, miten parempi huominen aina koittaa.

Vaihtovuodesta kirjotin koko vuoden verran blogia, enkä sitä tähän halua erikseen purkaa, sillä jutusta tulisi aivan liian pitkä. Mutta lyhyesti, sain juuri sen minkä halusinkin - haaveen toteutettua. Jouduin mukavuusalueen ulkopuolelle, ja opin käsittelemään vastoinkäymisiä ja onnen tunteita paljon paremmin. Sain myös arvokasta aikaa itseni ja omien ajatusteni kanssa, ja vuoden päätyttyä osasin arvostaa perhettä, ystäviä ja suomalaista elämää aivan eri tavalla kuin ennen.

Vaihtovuoden jälkeen puhkuin energiaa, ja mietin kuumeisesti, mihin saisin sen kanavoitua. Uskoin itseeni, ja halusin näyttää muille, mihin oikein pystyn. Sen jälkeen, kuin taikaiskusta, elämän pienet palaset alkoivat loksahdella kohdilleen. Arvosanat paranivat, tulin paremmin toimeen vanhempieni kanssa, osasin hallita tunteita paremmin, ja kaikki tuntui mielekkäältä. Pian tämän jälkeen sain oudon sattuman kautta myyntialan töitä, löysin nykyisen tyttöystäväni ja tajusin olevani aidosti onnellinen. Ja kaikki tapahtui niin yhtäkkiä, että sitä on vaikea vieläkään oikein käsittää.

Olin aikaisemmin pitänyt vastaanvänkäämistä suurena heikkoutena, mutta myyntityössä se johti nopeaan kehitykseen ja olin nopeasti yksi toimiston, ja jopa koko Suomen parhaita myyjiä. Olin vihdoin saanut jotain konkreettista näyttöä siitä, että minulla on merkitystä, ja voin vaikuttaa asioihin. 

Samalle tielle olen jäänyt, tehden edelleen myyntitöitä - tosin kasvotusten puhelinmyynnin sijasta. Luonnollinen jatkumo sille oli saman alan opiskelu, ja kolmen vuoden kuluttua valmistun tradenomiksi.

Lyhyesti, ole kiitollinen kaikesta siitä, mitä elämä eteen tarjoaa. Kaikella on oma tarkoituksensa, vaikka se ei tapahtumahetkellä siltä tuntuisi. Sattuma muokkaa meistä ihmisiä, joita lopulta olemme. Ammenna energiaa vastoinkäymisistä, ja nauti elämän pienistä iloista. Arvosta itseäsi ja lähimmäisiäsi - et olisi tässä ilman heitä.

Kaiken oppii parhaiten kuuntelemalla ja keskustelemalla. Omassakin elämässäni on niin monta ihmistä, joita haluaisin erikseen kiittää kaikesta siitä, mitä he ovat eteeni tehneet vuosien saatossa. Vanhemmat ja hostvanhemmat, maailman paras sisko, sukulaiset, lapsuudenkaverit, opettajat, valmentajat, koulukaverit, ja viimeisinä muttei vähäisimpänä - Lappeenrannan toimiston työkaverit ja esimiehet. 

Kaikki ovat ihmisinä niin kovin erilaisia, mutta silti antaneet ajatuksia ja arvoja, joita en ikimaailmassa olisi pienessä päässäni saanut mieleen. TE olette se syy, miksi olen onnellinen tässä ja nyt. Iso ja nöyrä kiitos siitä.

Ja ei, en ole valmis, olen ainoastaan onnellinen. Tiedän mitä haluan, ja miten sen saavuttaa - ja mikä tärkeintä, uskon itseeni. Usko sinäkin.



Atte


keskiviikko 22. maaliskuuta 2017


Terve taas, tällä kertaa tälläisen ikuisuuskysymyksen parassa. Kaikkia meitä kiinnostaa raha, enemmän tai vähemmän. Toisille se tuntuu olevan kaikki kaikessa, kun taas osalle se on vain välttämätön paha jota joutuu silloin tällöin käyttämään. Kumpi on oikein, kumpi väärin?

Nykyään lähes kaikkeen tarvitsee rahaa, oli kyse sitten asumisesta, matkustamisesta, tai vapaa-ajan vietosta. Välillä tuntuu, ettei maailmassa ole mitään muuta. Mutta onko asia sitten oikeasti näin? Luin tässä taannoin entisen työkaverini lainaaman kirjan, Parempi ote omaan talouteen, ja voin kertoa, että yhden käden sormet eivät riittäneet laskemaan, kuinka monta virhettä olen elämäni aikana rahan suhteen tehnyt. 

Yksi mielenkiintoinen kysymys koski kenkiä. Jos kysyttäisiin, että onko 100 euron kenkäpari halvempi kuin 40 euron kenkäpari, olisi hölmö vastatessaan kalliimman parin olevan halvempi. Mutta kun asiaa hieman tarkemmin miettii, tajuaa olevansa täysin väärässä.

En edes halua laskea sitä kesäkenkien määrää, jotka olen tassutellut puhki menneiden kesien aikana. Yleensä, kenkäpari maksoi 30-40 euroa, ja ne kestivät maksimissaan 3 kuukautta ennen roskikseen päätymistä. Pahimmillaan kesän aikana kului kolmet samanlaiset kengät puhki, jolloin 3 kuukauden käyttö maksoi yli 120 euroa. Järjetöntä. Jos läpi vuoden jatkaisi samalla taktiikalla, menisi kenkiin 480 euroa vuodessa. Kolikon kääntöpuolella ovat ostohinnaltaan kalliimmat, 100 euron nahkaiset vagabondin kävelykengät, jotka ostin vuonna 2012. Siihen päälle 30 eurolla kengänhoitotarvikkeita, jolloin kokonaissijoitus oli siis 130 euroa. Viiden vuoden käyttö tuli siis maksamaan _yhteensä_ 130 euroa, jolloin vuosihinnaksi muodostuu 26 euroa kuukaudessa. En tiedä lukijasta, mutta itseni tämä yllätti kyllä aivan housut kintuissa.

Toinen tärkeä pointti oli elektroniikan hankkimisesta, ja tästä taas omakohtainen esimerkki. Ostin toissavuonna iphone 6 plussan isolla muistilla, ja internetin ihmeellisen maailman mukaan sen listahinta oli karkeasti tuhat euroa. Kännykästä. En tietenkään ollut valmis maksamaan niin paljoa, joten etsin hopeisesta omenasta käytettyjen palstalta sopivaa vaihtoehtoa. Löysin kuin löysinkin 3kk vanhan, Soneralta ostetun puhelimen, jossa oli vielä 9kk takuuta jäljellä, suorakuoret, alkuperäinen pakkaus tarvikkeineen, ja vielä kirsikkana kakun päällä, toiset kuulokkeet. Ja tämä koko komeus jäi maksamaan 600 euroa, eli säästin 40 prosenttia ainoastaan sillä, että ostin tuotteen käytettynä. Tärkeä juttu, uusi on käytettyä sillä sekunnilla, kun se paketista avataan. Pieni, mutta samalla niin suuri asia.

Mutta itse asiaan palatakseni, pidän itseäni melko materialistisena ihmisenä. Pidän siisteistä vaatteista, applen valikoima on melko lailla koluttu läpi viime vuosina, ja on niitä mielenvikaisiakin ostoksia tullut tilipäivän jälkeen tehtyä, kuten pelikone. Tästä huolimatta, parin viime vuoden aikana on kuitenkin oppinut paljon uutta, ja alkaa pikkuhiljaa muodostua siitä, mikä on tarpeeksi, ja mikä on turhaa.

Näkökantani on se, että riittävä varallisuus mahdollistaa tulevaisuudessa taloudellisen vapauden, jota kautta pääsee elämään juuri sellaista elämää kuin itse haluaa. Aika on kuitenkin rajallista, ja siitä olisi hienoa ottaa kaikki ilo irti, etenkin kun elämänkaarensa Bäst Före-päiväys uhkaavasti lähestyy. Ihannetilanne olisi selviytyä opinnoista velattomana, jolloin opiskeluaikana sijoitettu ja tienattu pääoma olisi valmiina, kun ensiasunnon oston hetki koittaa.

Pidemmällä aikavälillä olisi parasta nostaa passiivisten tulonlähteiden osuus sille tasolle, että voisit itse päättää sen, miten, milloin, ja kuinka paljon töitä tulet tekemään. Mikään ei kuitenkaan tule yön yli, vaan pitkäjänteinen suunnittelu mahdollistaa sen, että tähän pisteeseen joskus pääsisi. Elämme kuitenkin Suomessa, jossa nälkäinen verokarhu ottaa eniten niiltä, jotka eniten tienaavat. On siis kaksi vaihtoehtoa:

A) Tienata juuri sen verran, mitä oma elintaso vaatii.
B) Tienata moninkerroin se, mitä oma elintaso vaatii.

Molemmissa haetaan samaa, vapautta elää elämäänsä niinkuin itse haluaa, ennemmin tai myöhemmin. Ollaan kuitenkin hetki rehellisiä itsellemme, elämässä on paljon, paljon muutakin kuin työnteko ja palkkapäivä, ja se tuntuu monella helposti unohtuvan, ja nostan itsekin käden pystyyn virheen merkiksi.

On asioita, jotka ovat tarpeellisia, mutta myös asioita, jotka ovat kivoja. Olemme vain ihmisiä, ja usein päädymme asioihin, jotka ovat kivoja. Yli varojensa on nykypäivänä helpompaa elää kuin koskaan, ja materia on surkea menestyksen mittari. Naapurin uudenkarhean mersun omistaa mitä luultavimmin (ainakin toistaiseksi) jokin rahoituslaitos. Oli se sitten vanhaherra Santander, tai kuka tahansa. Illuusio on helppo luoda, mutta usein sen takana on paljon, paljon ikäviä asioita. Turha kuluttaminen vie meitä vain syvemmälle siihen kuoppaan, jota ostoskassit kädessä kaivamme. Herää vain yksi kysymys - miksi?

Jos jollakin tapaa haluaisin sanomani vetää yhteen, niin raha on hyvä renki, mutta huono isäntä. Tietenkin sitä aina tulee tarvitsemaan, mutta jokaisen tulee itse miettiä, mitä elämältään haluaa - niin nyt, kuin tulevaisuudessakin.

Toivottavasti tämä jonkinlaisia ajatuksia herätti!

Atte

keskiviikko 22. helmikuuta 2017

TASAPAINO


Morjensta, termos, pitkästä, pitkästä aikaan.

Melko ristiriitaiset tunteet vierii mieleen, kun lukee tätä edeltävää postausta - niin paljon on lyhyessä ajassa muuttunut. Asunto, koulu, kaupunki, arki. Vihdoin on sellainen olo, että elämä on tasapainossa, ja olen onnellinen tässä ja nyt.

Kotikaupungiksi valikoitui siis Vantaa, jossa nyt melkein pari kuukautta on pidetty päämajaa. Koulu alkoi tammikuun alussa Laureassa, josta löytyi kuin löytyikin mahtava nippu kavereita, ja ennen kaikkea, uusia, loistavia ystäviä. Kaikki tuntuu rullaavan omalla painollaan eteenpäin.

On helpottavaa tietää, ettei enää pyöri porukoiden jaloissa, vaan saa itse elää omilla ehdoillaan. 20 vuotta on kuitenkin pitkä aika huolehtia ja katsoa perään, mutta nyt kotipesässä on enää se karvaisin sisarus, jolle puruluut ja pitkät lenkit ovat se tärkein juttu.

Haluan pyyteettömästi kiittää vanhempiani kaikesta siitä, mitä he ovat elämäni alkutaipaleen ajalla minulle antaneet. Ne arvot, ohjenuorat, käytöstavat, elämän ideologiat - kaikki asioita, joita ei joka kodista tarjolla ole. Kiitos.

Lopputalvi on sujunut oikein mallikkaasti - koulunkäynti oikeasti maistuu, ja asioita opetellaan käytännössä, sen sijaan, että kaikki päntättäisiin kirjoista. Tunnen olevani oikeassa paikassa, oikeiden ihmisten ympäröiminä. Tästä on hyvä jatkaa.

Ja mitä stressiin tulee, on vaikea edes uskoa, kuinka syvissä vesissä alkusyksystä tulikaan kahlattua. Niin se vaan kliseisesti menee, että arjesta löytyvät ne tärkeimmät elämän peruspilarit - rytmit, aikataulut, suunnitelmat. Kaikki tuntuu olevan sopivassa balanssissa.

Jottei nyt pelkkä arki pyörisi kuvioissa, enemmän tai vähemmän hetken mielijohteesta varattiin paremman puoliskon kanssa lomareissu Miami Beachille toukokuulle. Pieni irtautuminen arjesta kaiken hulinan keskeltä pois ei voi tehdä kuin hyvää pienelle ihmismielelle.

Tämän lisäksi kuvioissa on pyörinyt Tikkurilan lähiöunelmat - neljästä asunnosta varauspyynnöt jätetty, ja mieleinen on vihdoin löytynyt. Jos kaikki menee kuin Strömsössä, on muutto Tikkurilan keskustaan edessä huhti/toukokuun vaihteessa.

Olihan tämä nyt melkoista siirapin tiristämistä kappaleesta toiseen, mutta toivottavasti tämän pienen ihmismielen sielunmaisemat sain väritettyä tähän melko lyhkäiseen tekstinpätkään. Kaikki on hyvin, ja on hienoa tiedostaa se. Loppuun vielä se, että ihminen voi lähteä Lappeenrannasta, mutta Lappeenranta ei ihmisestä.

Ciao!

Atte
Sisällön tarjoaa Blogger.