10 KOHTAA RAHASTA

Huomenta!

Kuten moni varmaan tietää, olen ollut jo muutaman vuoden ajan innokas osakesäästäjä ja piensijoittaja. Salkusta löytyy sekä osakkeita, että rahastoja. Pääosin sisältö koostuu pohjoismaisista osakkeista, joista suurin osa ihan Helsingin pörssistä, mutta seassa on myös muutama ulkomainen sijoitus. Kryptovaluuttaakin on ostettu. Alun perin sijoittamisesta en ole kuitenkaan hirveästi ymmärtänyt, mutta matkan varrella on oppinut kyllä valtavasti asioista - niin kantapään kautta, kuin muutenkin.

Haluan rohkaista juuri sinua aloittamaan säästämisen, ja sijoittamisen, ja kerään tähän tiettyjä sudenkuoppia, jotka on helppo välttää ihan sillä, että luet tämän tekstin. Ja ei, tämä ei ole mitään rutikuivaa sijoitusjargonia, trust me. Sitä ei kukaan jaksa lauantaiaamuna lukea. Kohdat ovat sekä rahankäyttöön, kuin sijoittamiseen liittyviä juttuja, joita itse olen viime vuosien aikana miettinyt.

1. Aloita pienestä.

Heti kun sijoitusoppaisiin törmää, niin kaikessa alleviivataan sitä, että karsi kaikki mahdollinen kulutus minimiin, ja maksimoi säästettävä/sijoitettava summa. Pelkistetystihän asia on juurikin näin - mitä enemmän rahaa säästää, sitä enemmän sitä myös jää yli. Mutta alkuvaiheessa, varsinkaan kun ei ole tottunut siihen, että rahasumma elää, niin se lähinnä luo ylimääräistä stressiä, ja löydät itsesi jatkuvasti vilkuilemasta pörssikursseja. On parempi aloittaa pienillä summilla, ja lisätä niitä ajan myötä. Alla 250e kuukausisäästämisen kerryttämä summa viidessä vuodessa käyttäen Nordnetin laskuria:


2. Opintolaina

On raivostuttavaa, että edes lukiossa tätä ei alleviivata tarpeeksi. OTA OPINTOLAINAA KORKEAKOULUOPINTOJEN AJAKSI. Jos tarvitset sitä - hyvä, ota se! Jos et tarvitse sitä - hyvä, ota se sitä suuremmalla syyllä. Mitä ihmiset eivät ymmärrä, valtio tarjoaa vähintään 3320 euroa ilmaista rahaa, jos valmistus puolen vuoden sisällä tutkinnon normaaliajasta. Summan kasaan saaminen vaatisi vuodessa 276 euron säästöä jokaikinen kuukausi. Jos tutkintosi tavoiteaika on vaikkapa 3.5 vuotta, jos valmistut neljässä vuodessa, olet oikeutettu opintolainahyvitykseen. Lainan korko on myös olematon, ja sillä on hyvä esimerkiksi opetella säästämään ja sijoittamaan. Tässä vielä taulukko, josta näkee esimerkkisummat. Mutta hyvä ihminen, ota se opintolaina - aamen.




3. Mieti, mitä oikeasti pystyt toistuvasti laittamaan sivuun.

Aasinsiltana edelliseen. On helppo palkkapäivänä vilkaista tilille, ja miettiä, että kyllähän tämä summa riittää helposti koko ensi kuukauden - pitää vain vähän karsia ylimääräisiä menoja pois. Toki, se voi olla juurikin näin. Mutta se on sama kuin neuvoisit lihavaa ihmistä laihduttamaan syömällä vähemmän. Ihminen on kuitenkin impulsiivinen otus perin pohjin, ja omia kulutustottumuksiaan on vaikea lähteä karsimaan tuosta noin vain reilulla kädellä. Mutta tässäkin on fiksua aloittaa sen verran pienellä summalla, että yllätysmenojenkin jälkeen, sijoittamasi summa on säilynyt kuukauden jälkeen sijoitustilillä. Silloin ainakin tiedät, että tämä on vähintäänkin se summa, mitä pystyt henkilökohtaisesti JOKA KUUKAUSI laittamaan syrjään. Älä huijaa itseäsi, mieti millainen rahankäyttäjä olet!

4. Tarvitset vähintään kolme tiliä.

Tämä jakaa ehkä vähän mielipiteitä, mutta mielestäni tämä on paras tapa suunnata oma varallisuus. Käyttötili, säästötili, arvo-osuustili. Ideana tässä on se, että jos joudut maksamaan yllättäviä menoja, niin et joudu realisoimaan sijoituksiasi ennenaikaisesti. On vain äärimmäisen tärkeää muistaa, että säästötili on ainoastaan käytössä vain silloin, kun on pakko. Tässä on jälleen helpon itsepetoksen paikka, etenkin kun säästötilille on suora pääsy käyttötilin rinnalla.

Tässä olen itse maksanut ehkä isoimmat oppirahat, mutta kantapään kautta olen oppinut siihen, että on oikeasti pitää käyttövalmista rahaa kaiken varalta. Monet puhuvat niin sanotusta puskurista, ja yleinen suositus on n. 2-3 kuukauden nettopalkka, joka tarkoittaa suomalaisella noin 4000-6000 euroa. Ei summan tarvitse noin suuri olla, varsinkaan jos kuulut esimerkiksi työttömyyskassaan. Suurimmat rahareiät ovat esimerkiksi yllättävä auton iso remontti, tai vaikkapa asunnon korjauskulut. Jokainen määrittää tuon summan itse, mutta itse henkilökohtaisesti pyrin noin 2000 euron vapaaseen summaan, johon on aina pääsy.

5. Ehkä jopa neljäs tili? Puskuri? ASP?

Budjetointi on monille hirveän vaikeaa, etenkin jos ei ole lukujen kanssa hyvä - esimerkiksi allekirjoittaneelle. Tämän johdosta olen avannut ruokaostoksille kokonaan oman tilin S-ryhmään. Siirrämme joka kuukausi ruokatilille 250 euroa, jota käytetään vain ja ainoastaan ruokaostoksiin. Samassa rytäkässä pääsee käsiksi S-ryhmän bonusjärjestelmään, ja joka kerta kun korttia höylää, saa pienen summan takaisinpäin.

S-bonuksista voi olla montaa mieltä, eikä ruokaostokset kaikille ole halvimpia sitä kautta, mutta jos palveluita käyttää enemmän, niin tämäkin auttaa omaan kassanhallintaan valtavasti. S-ryhmään liittymisestä saa myös etuna monesti vaikkapa S-ryhmän lahjakorttia, hotelliyötä, ties mitä. Edut ovat paikallisia, ja kannattaa asiaan tutustua. Saat samalla tehtyä ruuan osuuden kiinteäksi kuluksi, ja voit palkkapäivänä siirtää joka kuukausi saman summan syrjään. Jälleen yksi asia pois päiväjärjestyksestä, jolloin on helpompi hengittää.

ASP-tilin eli asuntosäästötilin avaaminen on myös järkevää hyvissä ajoin. Kun saat 10% kasaan asunnon ostohinnasta, niin valtio takaa asuntolainasi, jolloin ensiasunnon ostaminen on paljon helpompaa. Säästösummien ei tarvitse olla suuria, 50e kuussa riittää, mutta aloittaa kannattaa, sillä kaksi vuotta pitää tulla täyteen, vaikka rahasumman saisikin aiemmin käteen. Sillä ennemmin tai myöhemmin, haluamme maksaa asumisesta itsellemme, emme jollekin toiselle.



6. Laskujen maksaminen ja eräpäivät.

Nykypäivänä on helppoa, kun saa halutessaan jokaikisen laskun eräpäivän laitettua palkkapäivän yhteyteen. Suurimmalla osalla meistä palkka tulee kerran tai kaksi kuussa, jolloin laskut on myös fiksuinta maksaa. Ei ole mukava tunne huomata, että on pysymässä kuukauden budjetissa, ja kaksi päivää ennen kuun loppua, huomaat, että tilille on pamahtanut kotivakuutuksen vuosimaksu, ylimääräinen satanen. Ennakoimalla säästät pitkän pennin, etkä elä yli varojesi.

Tämä on hirmu pieni, mutta silti niin suuri asia. Sumplit eräpäivät sinulle sopivaan aikatauluun, niin et ylläty, kun uusi lasku tulee.

7. Vertaa, kilpailuta, kilpailuta, kilpailuta.

Tämä on asia, jonka olen lähinnä myyntityön vuoksi ottanut paremmin ja paremmin haltuun - tuotteiden kilpailuttaminen. Ekana mieleen tulisi, että kilpailuttaminen koskee lähinnä vakuutuksia, sähkösopimusta, puhelin- ja nettiliittymiä. Ehkä, mutta viime kädessä melkein kaiken voi kilpailuttaa, ja se kannattaakin tehdä, oli kyse mistä tahansa.

Yritykset menevät yllättävän pitkälle, jos he oikeasti haluavat, että olet heidän asiakkaasi. Kuluttajana voitat aina, sillä kyseessä on kuin narunveto, jossa eri yhtiöt vetävät eri suuntiin, parantaen, ja parantaen tarjousta. Säästät rahaa, ja saat rahanarvoisia etuja samassa rytäkässä. Kilpailuta tuotteiden lisäksi myös esimerkiksi asuntosi. Jos asut vuokralla - onko asunnon hinta oikein suhteessa muuhun alueeseen? Netissä näkyvä hinta on monesti poljettu niin alas kuin mahdollista. Jos vuokra on vaikka 500 euroa, mutta ilmoituksessa ilmoitetaan erillinen 30e vesimaksu, 20e autopaikka, ja ei taloyhtiön tarjoamaa laajakaistaa - kyseessä onkin oikeasti 550e asunto, eikä 500 euron.

Kilpailuta myös itsesi. Mieti, saatko työstäsi oikeanlaista korvausta, ja voisiko muualta saada samalla työllä isomman korvauksen. Emme suomalaisina vain usein viitsi vaatia omaa arvoamme, vaan tyydymme siihen mitä eteemme tuodaan. Vaikka kyseessä olisi se, että lyöt pitkävetoliuskan sisään - vertailuta sekin. Kaikki nämä kyllä näkyvät pitkässä juoksussa.

8. Piilokulut, AY-maksut, kirkollisvero, verot...

Tämä on ehkä hieman räjähdysherkkä aihe. Muistakaa, että tämä on ainoastaan oma mielipiteeni, ja pyrin olemaan niin läpinäkyvä kuin mahdollista. Jokainen itse päättää, haluaako kuulua näihin yhdistyksiin.

Kirkollisvero on kuntakohtainen, ja se on 1-2 prosenttia palkkatulosta, riippuen siitä missä päin suomea asut. Mutta jos ajatellaan, että kirkollisvero on vaikkapa 1.5 prosenttia kokonaistuloistasi, ja tienaat vuodessa esimerkiksi 24 000 euroa (2000e/), maksat kirkolle 360 euroa per vuosi - käytit palveluita tai et. Vuonna 2013 kirkollisveroa kerättiin Suomessa yhteensä 913 miljoonaa euroa.

Ymmärrän hyvin, että seurakunnat eivät tavoittele voittoa, vaan uskoa harjoitetaan tämän rahan avulla, mutta en ole henkilökohtaisesti valmis maksamaan kiinteää prosenttia kuukausittain organisaatiolle, jonka kanssa en ole missään tekemisissä - etenkään, kun käytössä ei ole minkäänlaista euromääräistä ylärajaa. Jos kirkon palveluita tulen jatkossa tarvitsemaan, liityn kyllä asianmukaisesti takaisin.

Toinen siivu on ammattiliittojen jäsenmaksut. Tässä on yksi olennainen ero kirkollisveroon - liittyminen ja maksaminen on täysin vapaaehtoista, ja liitot eroavat toisistaan melko lailla. Minulle on tärkeintä kuulua YTK:hon, eli yleiseen työttömyyskassaan, jonka jäsenmaksu on tällä hetkellä alle 8 euroa kuukaudessa, eli 92 euroa vuodessa. Työttömyyskassa on viisas sen vuoksi, että jos jäät työttömäksi, saat ansiosidonnaista päivärahaa, yleisen työttömyystuen sijasta. Suomeksi sanottuna sinulle maksetaan joko 300, 400, tai 500 päivää korotettua työttömyystukea - tulotasosi säilyy huomattavasti parempana vaikka et normaalia palkkaa saisikaan. Tätä suosittelen ehdottomasti kaikille.

Ammattiliitot ovatkin jo asia aivan erikseen. Jäsenmaksu on huomattavasti korkeampi, ja sillä saa ammattiliiton edut käyttöön - ammattiliitto ajaa työntekijän asioita. Jos tulee ongelmia tai erimielisyyksiä palkanmaksun, lomapäivien, lomarahojen, tai vaikkapa sairaslomaan liittyvien asioiden suhteen - on käytössäsi kolmas osapuoli. Ammattiliitot tarjoavat yleensä myös esimerkiksi vakuutuksia, jotka kuuluvat jäsenmaksuun. Tapaturmavakuutusta, matkavakuutusta, oikeusturvavakuutusta.

Itse teen töitä alalla, jossa käytännöt ja esimerkiksi palkkamallit elävät suuntaan ja toiseen, ja siksi olenkin kokenut ainakin toistaiseksi hyödylliseksi kuulua ammattiliittoon. Liitoissa on kuitenkin eroja, ja kannattaa miettiä, mikä on itselle se paras ratkaisu - pelkkä työttömyyskassa, vai myös ammattiliiton jäsenyys. Ammattiliittojen jäsenmaksuissa on kuitenkin lähes väistämättä ennalta määrätty enimmäismaksu kuukaudessa, usein alle 60e. Henkilökohtaisesti koen, että olen saanut rahalleni hyvän vastineen liiton kautta, mutta ymmärrän täysin myös sen, että valtaosalle pelkkä työttömyyskassan jäsenyys riittää paremmin kuin hyvin. Mutta tässäkin, kilpailuta myös se!

Mutta loppuun ihan laskutoimitus, jos tienaisit tuon edellämainitun 24 000 euroa vuodessa, ja maksaisit sekä kirkollisveroa, että ammattiliiton jäsenmaksua (1.4% esimerkki), maksaisit näistä kahdesta palvelusta 696 euroa vuodessa. Iso summa, jota moni ei ikinä edes tule ajatelleeksi.

9. Enintään prosentti sijoituksen arvosta.

Voi että kun omistaisin aikakoneen, ja voisin mennä ajassa takaisin. Alkutaipaleella, kun sijoitussummat ovat pieniä, ja kertaostot osakkeisiin olivat pitkälti alle 400 euroa, en miettinyt sen koommin kaupankäyntikuluja - mietin vain että tämä raha riittää tuohon ja ton verran siitä menee välityspalkkiota. Mutta ajatellaan, että käyt kauppaa vaikkapa Nordnetissä, ja ostat Nokian osakkeita sadalla eurolla. Kiinteä välityspalkkio on 7 euroa. Rahasi riittävät, saat Nokiaa salkkuun.

MUTTA SIJOITUKSESI ON NYT 7 PROSENTTIA TAPPIOLLA. Ja vaikka seuraava vuosi menisi hyvin, ja Nokia nousisi 7 prosenttiyksikköä, niin salkussasi on paperi joka on tehnyt nimellisesti 7% voittoa, mutta et pääse edes omillesi, vaikka myisit sen pois.

Nyrkkisääntönä, kaupankäyntikulut saisivat olla enintään prosentin sijoituksen arvosta. Eli jos sinulla on 700 euroa, voit ostaa Nokiaa 7 euron kaupankäyntikuluilla. Älä tee samaa virhettä kuin minä!

10. Verotus


Tämä on monille aivan avaruuspölyä ja hepreaa, niin myös minulle - edelleen osittain. Mutta verotukseen liittyvät asiat ovat Suomessa hirmu suuri asia oman henkilökohtaisen talouden kannalta. Osakevoittoja saa nostaa Suomessa 1000 euroa verovapaasti. Nykymallilla osingoista pitää maksaa veroa, vaikka et nostaisi niitä sijoitustililtä pois. Eli jos sijoita, niin laske verokortti tahallaan yläkanttiin, niin jää tilaa myös pääomatulojen verotukselle. Loppuvuodesta on myös viisasta realisoida tappiolliset sijoitukset, ja ostaa ne parin päivän päästä takaisin, jolloin saat vähentää tappiosi verotuksessa.

Siitä aasinsilta aiheeseen, jota ei opeteta kouluissa, lukioissa, hädin tuskin korkeakouluissakaan. Verovähennykset. Monet kuvittelevat, että verovähennykset ovat pelkkä yrittäjien salajuoni verokarhua vastaan, mutta se ei pidä paikkaansa. Ihan tavallinenkin kansalainen pystyy hyötymään kotitalousvähennyksestä, työhuonevähennyksestä, tulonhankintavähennyksistä jne. Jopa työmatkapyöräilystä pystyy saamaan 85 euroa verovähennyksiä vuodessa.

En ole aiheessa ekspertti, mutta asiaa kannattaa toden teolla tutkia, ja rohkeasti kysyä esimerkiksi OmaVeron chatissä siitä, mitä omia menoja pystyy verotuksessa vähentämään. Parhaassa tapauksessa parin sadan mätkyt muuttuvatkit useamman satasen veronpalautuksiksi - ihan sillä, että otat asiasta vähän selvää, ja uhraat aiheelle vaikka kaksi tuntia.


11. Elä täysillä!

Ja vaikka haluatkin vaurastua ja oppia vastuulliseksi ja fiksuksi rahankäyttäjäksi, niin älä elä "sitku"-elämää. Välillä on ihan ookoo käyttää rahaa normaalia enemmän, ja nauttia elämästä. Oli kyse sitten festareista, ravintolaillallisesta, lomamatkasta. Nekin voi budjetoida etukäteen, ja säästää itselleen joka vuosi vaikka pari tonnia touhuamista varten. Olemme vain ihmisiä, ja sijoittamisen tuomasta ilosta pitää nauttia myös sen aikana, ei ainoastaan kiikkustuolissa eläkevuosien aikana!

Tässä oli 10 kohdan listaus asioista, jotka toivon, että olisin tajunnut jo muutama vuosi takaperin, ja tein tämän listauksen ihan vain siksi, että juuri sinulla olisi vähemmän kivinen alkutaival säästämisen ja sijoittamisen taipaleella! Kiitos jos jaksoit lukea loppuun asti, toivottavasti tämä teksti tuo taskuusi edes jokusen euron lisää! :)

Linkkejä aiheeseen liittyen: 

https://www.vertaaensin.fi/blog/muistatko-tehda-nama-verovahennykset (Verovähennyksistä asiaa)

https://www.nordnet.fi/mux/page/register?cmpi=start-loggain&state=signup#/ (Nordnet tilin avaaminen)

https://www.kela.fi/opintolainahyvitys-maara-ja-maksaminen (Opintolainahyvitys, ja miten se lasketaan)

https://eroakirkosta.fi/dynamic/index.php/kirkollisvero (Verolaskuri, joka laskee, paljonko maksat seurakuntaan kuulumisesta)

https://www.nordnet.fi/campaign/sijoita-saastosi.html (Säästölaskuri, jossa voit nähdä eri summilla, paljonko varallisuutesi kertyisi ajan mittaan, jos sijoittaisit)

https://fi.wikipedia.org/wiki/ASP-laina (ASP-tilin perusteet)











Suositut tekstit